sillä rakkaus on mitä on

 Menin ulos ottamaan kuvia kukkivasta ja ihanasti tuoksuvasta tuomesta, ja löysin samalla kauneimman auringonlaskun minkä olen ikinä nähnyt.
Siinä hetkessä maailma oli varmasti suurempi kuin koskaan.



 Hiippailin pellolla paitasillani ja paljain jaloin ja nautin lämmöstä ja hämärtyvästä illasta. Jalkapohjat kihelmöi kovasta maasta, mutta sekin pistely tuntuu ah niin ihanalta. Parkkiintukaa vaan,
tehkää se kiitos, että voin taas kulkea koko kesän ja vähän syksyäkin ilman kenkiä. Polttakoot nokkonenkin nilkat! Oon ollut kalpeampi kuin koskaan nyt ja kun löysin nenänpäästäni pari pientä pisamaa, oli sekin lupaus jostain hyvästä.

 Outoja ja epäloogisia fiiliksiä jälleen. Pitäisi uskaltaa, mutta omat pelot pelottaa ja pelkään pelkojeni aiheuttamaa rutistusta. Ketä saa, ja pitää kuunnella. Saanko tehdä ja tuntea miten vain tahdon. (kaipa saan) Nyt teet sen!

Kirjoitin pari päivää sitten: "Milloin on ihastuttava ja tarvitseeko siihen jonkun joka konkreettisesti osoittaa sen"

Mikä saa määritellä oman arvon.

Maailmankaikkeus muistuttaa mulle jatkuvasti sen helpottavasta suuruudesta. Usein vajoan katselemaan asioita liian läheltä, pipertämään omaa pientä pelkojen ja kuitenkin turvan täyttämää soppeani. Sitten nään tuollaisen auringonlaskun ja tuntuu, kuin kaikki olisi mahdollista. Kiitos siis, aurinko ja maailma. Huomenna palaat taas ja siihen voin luottaa.

Mitä kuuluu?