lauantai 29. syyskuuta 2012

mä jään tällä pysäkillä, hidasta jo ihmees
























Eilen oli uffilla kahden euron päivät ja kipitinkin hakemaan sieltä ittelleni hieman kyseenalaisen mallisen valkosiniraidallisen neuleen, saman joka noissa kuvissakin hieman pilkistää. Lisäksi ostin ison puna-valkoraidallisen pitkähihaisen. Yhdistin neuleen korkeavyötäröisten farkkujen, punaisen huulipunan ja punaisten ballerinojen sekä knallin kanssa. Pitkästä aikaa peilistä katsoessa tunsin itteni nätiksi. :)  

Yritän nyt pyristellä tieni läpi lukuisten koulun projektien ja koeviikon läpi, jaksamisia syksyn pimeneviin iltoihin sinne ruudun toiselle puolelle!

torstai 27. syyskuuta 2012

PAST STYLES




























































Nyt mä sen tein! Melkein kahden vuoden odotuken jälkeen sain sen vihdoinkin aikaiseksi -- nimittäin menneet (ernu) tyylini-postauksen! Kuvat eivät välttämättä kerro itse pukeutumisesta kovinkaan paljon, mutta i'll try my best!

ELI. Vuonna 2006 varsinaisesti ernuutumiseni lähti liikkeelle, mutta siitä ajasta mulla ei ole minkäänlaista kuvamateriaalia, saatika julkaistavaa sellaista. 
Vuonna 2008 värjäsin ekaa kertaa tukkaa mustaks ja uskaltauduimpa jopa leikkelemään sitä lyhyemmäksi kera otsatukan. 
2009-alussa koitti An Cafen keikka ja sinne tälläydyin ihan täysillä. (eli toisin sanoen laitoin ernuimmat asusteeni päälle + nuo keltaiset ruutuhousut jotka näkyy ekassa kollaasin kuvassa) Käytin ihan liikaa kajaalia ja nudasin huuliani. Jes hyvä minä. 
Myöhemmin samana vuonna leikkasin hiukset takaa tosilyhkäsiks, mutta lätin edestä pidemmäksi. True kananperse siis. Lisäksi värjäsin kusenkeltaset raidat tukkaan, koska an cafen kanonilla oli samanlaiset. Cossasin paskasti kyseistä herraa ja näin nöyryytin itseni julkisesti.
Saman vuoden talvena leikkasin v-otsiksen ja värjäsin puolet siitä pinkiksi. Kananperse oli yhä mukana. Olin true kawaii-nyappy-ernu ja kuljin sateenkaarenvärisissä vaatteissa. 
2009 talvena - 2010 keväänä tyyli muuttui emommaksi. Värjäin hiukset kokonaan mustaks ja kasvatin emo-otsiksen. Hommasin creeperit ja sain lasit! Mustat kuteet ja niitit oli in. Samoin raskas meikki. 
Värjäsin pinkkeijä raitoja hiuksiin ja leikkasin lyhyen otsatukan. Muistan et tykkäsin ihan hullusti mun tyylistä ton viimeisen kuvan aikaan :D

En vaivautunut laittamaan kuvia tästä eteenpäin, koska mun silloiseta tyylistä ja pukeutumisesta löytyy aika lailla kaikki täältä blogista. Miten musta tuntuu et jaksoin panostaa ennen paljon enemmän.... nojaa :'D 

ps. kuvien välillä on vuoden 2010 aikana ISO melkein vuoden hyppäys josta en valitettavasti julkaise matskua... sorry guys!

Kertokaa tekin teiän noloista vanhoista tyyleistä ja mielipiteenne tästä kauan odotetusta postauksesta!

keskiviikko 26. syyskuuta 2012

syksy
















































Syky on ihana. Varsinkin ne päivät kun ei sada. Koeviikko kuitenkin stressaa, nytkin pitäis varmaan olla kertaamassa psykaa. Ja vaikka kuinka rakastankin tätä kauniiden värien ja kerrospukeutumien aikaa, talvi alkaa jo hieman ahdistaen tehdä tuloaan. Tai ainakin siltä se tuntuu. 
Nyt on kuitenkin vielä aikaa nauttia kahisevista lehdistä, kirkkaista väreistä ja sateen ropinasta kattopelleillä. (niin kornilta kuin se kuulostaakin.)

maanantai 17. syyskuuta 2012

jouluvaloja



Jouluvalot on parhautta. Nyt on jo sen verran syksystä, että niitä voi taas alkaa käyttää hyvällä omallatunnolla!

sunnuntai 16. syyskuuta 2012

hookahei

Maalasin mun reppuun tollasta kivaa inkkarikuviota. :) verta, hikeä, kyyneleitä ja noin 7 tuntia sen tekemiseen meni, mutta worth it! Ite tykkään lopputuloksesta. Toki siistimpääkin jälkeä voisi olla. Mitäs te tykkäätte?

keskiviikko 12. syyskuuta 2012

jeesus korvassa
























Mä oon oikeestaan aina inhonnu mun sivuprofiilia, mutta oon jotenki viime aikoina tykästynyt siihen aika lailla. Mulla nyt vaan on vähän kyömyinen nenä, mutta kai se sitten on persoonallinen :) Tsekatkaa kans miten upee uus venytys mulla on korvassa! Tilattiin crazy factorylta vähän koruja ja muun muassa tollanen jeesus plugi pääty mun matkaan. Oon tosta haaveillut jo kauan aikaa ja nyt sen sit viimeinkin sain! Ehkä joskus tulevaisuudessa vielä isompana sitten... ♥ 
Kotimatkalla ihastelin äidin kanssa myös ehkä upeinta auringonlaskua ikinä, dem colours !!

maanantai 10. syyskuuta 2012

taiteilijat työssä

flawless couple



Yllättävää taas sinänsä, että mulla on kamera täynnä kuvia kaikesta mitä oon tehny, mutta en saa aikaseks napattua yhtäkään kuvaa itsestäni. No, saattepa katella mun kauniiden ystävien kasvoja.
Viime viikonloppuna oli siis lahdess taidelauantai, jossa Hilla, Pali ja Emma väsäs uskomattoman hienoja graffitteja ja mä lofistelin ympäriinsä napsien kuvia. Nih. 

Illan piti sujua niissä merkeissä, että oltais viel illalla hengattu lahessa kaikkien ryyppäävien 13-vuotiaiden seurassa, mut koska oli kylmä ja sato vettä nii poistuttiin jo kaheksan maissa Hillalle. Sujuihan se ilta sit siinäkin :D

Toivon et mulla on jotain mielekkäänpää asiaa ensikerralla, see ya!
Harry Potter - Golden SnitchElegant Rose