lauantai 26. tammikuuta 2013

missä olet kevät


Kovasti yritin pitää nää kuvat hyvälaatuisina, mutta en tiiä mitä täs matkalla tapahtu kun noin epätarkoiksi päätyivät??

Anyways, toivon, että kaikille teille ihanuuksille kuuluu vain hyvää, itelläni on ollu henkisesti rankimmat viikot vuosiin. Kaiken henkisen sekasorron lisäksi koulupaineet on suuret kun yritän kahlata jo kerran hylättyä matikan kurssia läpi. Oon vaan ihan puhki. Mutta ainoa suunta pohjalta on ylöspäin, niin on hyvä ajatella!  

Kiiton kaikille uusille lukijoille, toivon teille kaikille pelkkää hyvää. Näkyillään toivottavasti paremmissa merkeissä myöhemmin ♥

sunnuntai 20. tammikuuta 2013

pakkashengailuu










































Mäkin ratkesin ja tein ittelleni lookbookin. Sain (pakotin) Hillasta ittelleni virallisen hovikuvaajan, ja ensimmäiset kunnon asukuvat aikoihin otettiin tänään kamalassa pakkasessa! Kuvien jälkeen kipitettiin lämmittelemään kiinalaiseen ravintolaan lounaalle ~ Oli hyvä päivä!

sunnuntai 6. tammikuuta 2013

sellainen vuosi

1. Oletko saanut uuden ystävän tämän vuoden aikana? Olen! 2. Oletko tehnyt jotain sellaista tänä vuonna, mitä et ole ennen tehnyt? Paljonkin kaikkea! Kävin maissa ja tapahtumissa, joissa en oo ennen käyny ja muutenkin tein ja koin paljon uusia asioita. 3. Oletko seurustellut tämän vuoden aikana? En valitettavasti :/ Amor hoiti huonosti tehtävänsä. 4. Kerro pari parasta muistoasi tältä vuodelta? Venäjänmatka kaikessa kamaluudessaan taitaa olla paras muisto. Myös kesällä nuotion ääressä valvottu yö kuuluu listan kärkeen!



5. Oletko riitaantunut kenenkään ystäväsi kanssa kuluneen vuoden aikana? En varsinaisesti. Jotain kärhämää on voinut olla, mutta varsinaisia riitoja ei. 6. Oletko muuttunut paljoa viimeisen vuoden aikana? Oon mä aika paljon. Kasvanu ja viisastunu :) Ulkonäkökin on muuttunu aika paljon. 7. Oletko lihonnut? Lihoin ja laihduin vuoden aikana mut nyt taitaa olla pari lisäkiloa tullu taas :/ 8. Oletko saanut porttikieltoa minnekään tämän vuoden aikana? En onneksi! 9. Oletko ollut elokuvissa YKSIN tämän vuoden aikana? En ole! Ihan virkistävä kokemus, voisin ottaa uusiksi tänä vuonna.



10. Oletko ottanut tatuointia/lävistystä viimeisen vuoden aikana? En ole. Tänä vuonna pitäis tulla rautaa naamaan :) 11. Kuka oli paras uusi tuttavuus? Ei tollasta osaa sanoa! Oon tavannut niin hirveästi uusia ihania ihmisiä. 12. Synnyttikö kukaan läheisesi? Ei :( 13. Kuoliko kukaan läheisesi? Ei onneksi. 14. Missä maissa kävit? Kiinassa (Shanghai) ja Venäjällä! 15. Mitä haluaisit vuodelta 2013 sellaista, joka ei onnistunut vuonna 2012? Seurustelu :') En tiedä onko onnistuminen oikea sana, mutta rakkautta vaille jäin taas.



16. Mikä päivämäärä säilyy muistissasi vuodelta 2012? Hmm varmaan näin tuoreimpana 11.11. kun lähdettiin kohti Russiaa, sitä tuli jännitettyä niin pirusti. 17. Vuoden suurin saavutuksesi? Taas se pirun Venäjä, mut oikeesti oon niin pirun ylpee koko siitä reissusta ja siitä mitä me tehtiin siellä. Sit myös se et pääsin näyttelijäks isoon näytelmäproduktioon! 18. …ja suurin epäonnistuminen? Äh en osaa sanoa. Itsetunto ei kohonnut ihan niin paljon kuin toivoin. 19. Kärsitkö vammoista? Mä nyt telon itteäni koko ajan, niinku oon jo maininnu, mut suurimmilta vammoilta oon tainu säästyä viime vuonna!


20. Mikä oli paras asia, jonka ostit? UUDET SILMÄLASIT. Mun silmät ei oo koskaan ollu niin onnelliset. 21. Kenen käyttäytyminen ansaitsi kiitosta? Ystävät, jotka on ollu tukena ♥ 22. Kenen käyttäytyminen aiheutti ahdistusta? No en nyt rupea ketään nimeämään :'D 23. Mihin käytit suurimman osan rahoistasi? .... vaatteisiin. 24. Mistä innostuit eniten? Ulkomaanreissuista ja pridesta varmaankin. En osaa sanoa, on ollu niin paljon aihetta innostua! 25. Verrattuna tähän aikaan viime vuonna, oletko nyt onnellisempi vai surullisempi? Onnellisempi! Talvi runteli viime vuonna.




26. Lihavampi vai laihempi? Lihavampi. 27. Rikkaampi vai köyhempi? Rikkaampi! Sain palkan ja tuet just lol. 28. Mitä olisit toivonut tekeväsi enemmän? Tarttuvani sponttaaneihin tilanteisiin vielä enemmän kuin jo tein. (Vaikka niitäkin oli paljon) 29. …entä vähemmän? Turha niitä on ajatella, mennyttä kun on! 30. Miten aiot viettää joulun? Ihan kotona perheen kaa olin. 31. Jos voisit mennä ajassa taaksepäin ja muuttaa yhden hetken menneestä vuodesta, mikä se olisi? Olisin varmaan reagoinut eri tavalla joissain tilanteissa. En osaa sanoa missä. 32. Rakastuitko vuonna 2012? En.



33. Kuinka monta yhden illan juttua sinulla oli? Ei yhtään! En harrasta. 34. Mikä oli mieluisin tv-sarja, jota seurasit? Supernatural 35. Vihaatko tällä hetkellä ketään, jota et vihannut viime vuonna samaan aikaan? En vihaa ketään! 36. Mikä oli paras lukemasi kirja? Michael Monroen elämäkerta oli ihanan valaiseva opus. Suosittelen lämpimästi ihan kenelle vaan!
37. …entä musiikillinen löytö?Löysin tavallaan uudestaan glamrocking ja kasarirokin muutenkin pitkän kuuntelutauon jälkeen, mutta jos sitä ei lasketa niin sitten reggae.


38. Mitä halusit ja sait? Oman läppärin! 39. Mitä halusit, muttet saanut? Edelleen sitä seurustelusuhdetta ei tullu vastaan :D 40. Mikä oli vuoden suosikkielokuvasi? Iron Man oli uusi tuttavuus ja rakastuin. 41. Mitä teit syntymäpäivänäsi? Ööö Pali, Hilla ja Emma oli meillä käymässä muistaakseni :)



42. Ketä kaipasit? Kaukana olevia ystäviä, ja vähän lähempänä olevia ihmisiä, joihin ei oo tullu pidettyä yhteyttä. 43. Mikä tai kuka sai sinut pysymään järjissäsi? Ystävät ja perhe. Vaikka kummatkin sitä järkeä myös välillä vähän koetteli.
Harry Potter - Golden SnitchElegant Rose